Mansikkakausi päätökseen

Tänä vuonna mansikkakausi oli napakka kolme viikkoa, vaikka kuukausi sitten ennustimme kukintaan perustuen pitkää kautta.

Kiitos kaudesta erityisesti innokkaille itsepoimijoille! Te jaksoitte tulla pelloille helteestä huolimatta. Kauden alussa oli tärkeää pitää kiinni poimintarytmistä, että marjaa ei jäänyt pilaamaan loppukauden satoa.

Tänään jatkoimme sadonkorjuuta nurminadan siemenen puinnilla, josta oheinen kuva.

Mustaherukoita päässee poimimaan ensi viikon loppupuolella Ben Tron lajikkeesta. Laitamme tiedon näille sivuille, kun herukat ovat kypsiä.