Omenoiden aika

Takana on tiivis puolitoista kuukautta sadonkorjuuta. Heinäkuun viimeisenä päivänä aloitimme nurminadan puinnilla, jonka jälkeen tulivat raparperi, alsikeapila, hunaja ja herukat.

Tänä vuonna saimme mustaherukoista runsaan sadon. Viherherukka taas jäi tavanomaiselle tasolleen.

Uutena tulokkaana on keväällä vuokraamamme luomuomenatarha. Sieltä on poimittu jo kesä- ja syyslajikkeet. Omenat menevät Pohjolan Hedelmälle Kuopioon. Siellä niistä tehdään mehuja ja hilloja.

Sortavalan Imelät 6.9.2025

Kaurojen puinti on vielä hieman kesken, ja perunat ovat nostamatta. Toiveissa olisi vielä muutama poutapäivä. Poutaa kaipaa myös herukkapenkkien teko tulevan kevään istutuksia varten.

Eilisen satoa.