Viikko sitten olimme Ahman hiihdoissa Kolilla. Ladut olivat hyvässä kunnossa. Sivakoimme 50 kilometriä. Tänä aamuna totesimme, että järven jää sopii…
Tänään tuli mukavasti lunta, jonka ennustetaan sulavan pois viimeistään maanantaina. Aamupäivällä hiihdimme useamman tunnin marjapeltojen hangilla ja järven jäällä. Hiihtokilometrejä…
Tero sai savotan valmiiksi. Viimeisenä päivänä keli oli täydellinen. Muuten onkin ollut melko syksyistä, hämärää, harmaata ja vähälumista. Onneksi pieni…
Tänään kävimme etsimässä joulukuuset. Perinteiseen tapaan kiersimme ensin koko taimikon, ja lopuksi otimme kuuset tienvarresta. Tero aloitti koivikon ensiharvennuksen maanantaina.…
Tero ehti muutamana päivänä risusavottaan. Keli on siihen mitä mainioin. Jaana kiertää mehiläistarhoja asentaen hiiriverkkoja ja oksaalihappoliuosta mehiläisten päälle tiputellen. …
Viikonloppuna kaivettiin kelkat ja pulkat esiin. Yllättäen ensilumesta tuli pysyvää. Eilen vielä keräsimme viimeisiä hillo-omenoita.
Tällä viikolla oli hyvä keli salaojittaa. Viime viikon 60 mm:n sateet imeytyivät maahan, ja ohran sängellä kasvava raiheinä kantoi koneita…
Meillä on menossa savotta, jolla pyritään jatkuvapeitteiseen metsätalouteen. Metsästä poistetaan vioittuneet, huonolaatuiset sekä osa suurimmista puista. Näin luodaan tilaa uusille…
Herukat saimme puitua parilla edellisellä viikolla. Niiden sadosta muodostui kohtuullinen, vaikka kaikkia marjoja ei saatukaan talteen. Marskin ja Mikaelin viljely…
Aikaisinta mustaherukkalajiketta, Ben Tronia, on poimittu käsin jo viikon verran. Noin viikon kuluttua poimimme loput Ben Tronit koneella mehumarjoiksi. Samalla…